Aika kiittää ja kumartaa

Joskus asiat tapahtuvat vaikka ei haluaisi. Kaikkeen ei voi vain itse vaikuttaa. Niin on käynyt lopulta meidänkin osalta. Mun ja Poksun.
Meidän kisa ura alkaa olla lopussa, vaikka kaikin keinoin olen tätä lopullista ''päätöstä''  yrittänyt viivyttää. Muutaman viikon takaisissa Kiviojan koulukisoissa saatiin kunniakas loppu yhteiselle kisa urallemme luokka voiton saattelemana.

Kaikki kuvat (c) Riina V.

Radasta lyhyesti; Oli meidän paras rata ikinä ja saatiin myös ennätysprosentit 66.522%. Poksu oli radalla tosi hyvä, vaikka verryttelyssä oli käynyt melkoisen kuumana. Verkassa suuria vaikeuksi tuottaneet pohkeenväistöt onnistuivat riittävän hyvin ollakseni tyytyväinen. Poni liikkui hyvin ja tehtiin myös huikea keskiravi jota monet kehuivat jälkeenpäin. Radalla oli superfiilis ja ratsastajalla sekä ponilla oli molemmilla hauskaa. Lopputervehdykseen ratsastaessa tuli haikeampi fiilis; meidän viimeinen lopputervedys.

Radan jälkeen verkkakentällä kävellessä oli jo itkussa pidättelemistä. Aloin miettiä mitä kaikkea oltiin ehditty yhdessä oppia ja kuinka paljon Poksu on ehtinyt reilun puolentoista vuoden aikana mulle opettaa. Kiitollisuudella ponia kohtaan ei ole rajoja. Kiitos.♥

Jotkut ehkä miettivät miksi en enää kisaa Poksulla. Jotkut ehkä arvaavat tai tietävät.
Syynä Poksulla kisaamisen lopettamiseen on vain ja ainoastaan oma pituus. Luultavasti myös ratsastukset alkaa olla nyt aikalailla ratsastettu lukuunottamatta ehkä rentoja humputteluja tai maastolenkkejä joskus.  Harmittaa, mutta omaan pituuteen ei voi vaikuttaa. Ihana poni ja sattuu kun ei enää päästä yhdessä taitojamme näyttämään. Onneksi kisaamisen ja ratsastuksen lopettaminen ei tarkoita kuitenkaan kaiken loppua vaan meillä on vielä monia muitakin mahdollisuuksia ja uusia juttuja kokeiltavana.

 Ja, vaikka nyt näyttäisi siltä että on ehkä aika irrottaa hetkeksi toisistamme ja jatkaa omaa elämää, vielä jonain päivänä me palataan yhdessä.
Ja sitten me ollaan valmiita.