lauantai 30. marraskuuta 2013

Poneilua ja lunta


Eli en ole nyt kirjoittanut taas vähään aikaan koska aina kun teen postauksen niin kone rupee lataamaan ja lopputuloksena poistaa koko postauksen... Se on vähän ärsyttänyt joten nyt ovelana teinkin ensiksi koko postauksen kirjoitusohjelmalle ja sitten kun se on valmis liitän blogiin. Jos sattuu siinä vaiheessa poistamaan sen, se on miulla tallessaJ.

Mutta siis asiaan. Tänään kävin tallilla aika aamulla ensimmäisen kerran. Käytiin äitin kanssa tekemässä tallihommat. Mie kävin vaan nopeasti kotona ja tulin sitten uudestaan tallille. Tällä kertaa ajattelin ottaa Ruusan ja lähteä maastoon. Sää oli ihan ok. Ei satanut vettä, mutta ei kyllä luntakaan joka olisi kyllä kelvannut. Aurinkokaan ei paistanut mutta muuten ihan kirkasta. Hoidin ponin ensiksikin todella huolellisesti. Juttelin ja muutenkin taputtelin paljon. Pistin satulan ja lähdin maastoon. Kävin maastoilemassa linjoilla. Tie oli monesta kohdasta ihan peilijäätä mutta reunassa pystyi menemään ja ponilla on kuitenkin hokit. Tiellä ei kamalasti ravailtu. Kun päästiin linjoille otettiin ekaksi vähän ravia ja sitten laukkaa. Poni oli niin innoisaan kun sai laukata kovaa! Laukattiin jonkun matkaa ja siirryttiin käyntiin. Loppulenkki mentiin suurimmaksi osaksi käyntiä, muutama ravi ja laukkapätkä pehmeissä kohdissa. Tallilla hoidin ponin ja heitin ulos.

Seuraavana otin Jusun ja ajattelin myös sillä lähteä maastoon. Hoitelin senkin huolellisesti ja jutustelin kaikkea mukavaa. Lähdettiin peltolenkille eli juuri toiseen suuntaan missä ponin kanssa käytiin. Jusukin oli muuten ihana mutta meinasi mennä hermot kun tie oli ihan liukas ja Jusullakin on  kyllä hokit mutta yksi meni koko ajan juuri siihen kaikista liukkaimpaan kohtaan ja meilkein ravasi. Siinä sitten pysäytin välillä sen ja käskin hiljentämään tai menemään ihan reunaan. Ja käskemisellä tarkoitan siis pohkeilla ja puolipidätteillä käskemistä. Otettiin aika paljon laukkaa ja ravia kun vain pystyttiin. Yhdessä kohtaa oli myös iso pelto jolla tuli hyvä laukkapätkä:)! Loppulenkin Jusu oli aika ok. Tallilla hoidin, loimitin, ja heitin pihalle.

Illalla vielä satoi lunta<3! PS. Huomenna alkaa joulukalenteri