keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Hyvää uuttavuotta!

Pahoitteluni kun on taas ollut taukoa, olin joulun kipeänä ja silloin ei pystynyt eikä jaksanut mitään tehdä. Nyt mietiskelin että minkälaista uudenvuoden extraa teille tänne blogiin keksisin ja ajattelin että kerrataanpas vähän tätä vuotta läpi. Eli aloitetaans :).



 Aloitettiinkin vuosi sitten Ruusan kanssa estekisoilla. Nämä oli meidän viimeiset estekisat, ja nyt tarkemmin muistellen taisivat olla meidän viimeiset yhteiset ratsastus kisatkin. Tammikuussa ratsastelin myös niilolla paljon ja muutaman kerran meinasin tippuakkin kun hypätessä tuli jänniä pomppuja :D... Tammikuussa kävin myös Fionan kanssa Laukalla estekisoissa :).


 
 Helmikuussa kävimme Espanjassa mummin ja ukin sekä Elsan kanssa. Oli tosi jännittävä ja mukava viikko ja suosittelen espanjaa kyllä kaikille. Juuri eilen mietin että tekis kyllä mieli käydä uudestaan... :) Espanjassa oli lämmin ja hyvää ruokaa. Meri oli vielä niin kylmä niin reissun aikana ei kamalasti uitu. Tai olishan siellä ollut uima-altaita kyllä oikeestaan joka talon pihassa mutta niissäkin oli ihan sairaan kylmää vettä. Käytiin myös ratsastamassa kerran. Mie ratsastin tollasella ihanalla vähän nuoremmalla tammalla muistakseni ja tykkäsin kyllä kovasti. Oli just sopiva heppa miun makuun. :) Maisemat oli upeet ja oli mahtavaa laukata semmosta pitkää hiekkatietä pitkin ihan täysii nii kovaa ku hepan jaloista lähti. Tää ratsastusretki oli jotai mitä en varmasti koskaan unohda!




Maaliskuussa oli sitten helsingissä Horse Fair messut jonne meninkin Emman kanssa. Oltiin kummatkin voitettu liput sinne ja jos ei oltais voitettu nii tuskin olis tullut edes käytyä. Mentiin ja tultiin takaisin lappeenrantaan junalla. Oli tosi kiva reissu ja pitää ottaa ainakin jonnekkin paikkaan uuestaan samalla tavalla Emma ;). Lisäksi maaliskuussa ohjasajoin ponia todella paljon kun harjoiteltiin kärryjä varten ja pitkän odotuksen jälkeen kärrytkin saatiin!





Huhtikuussa ratsastelin ja erityisesti hyppäsin paljon Fionan kanssa. Tuo kuva taitaa olla miun yksityis estetunnilta. Lisäksi olin ensimmäinen kuka kävi pienen Cirius ponin selässä ja Ruusan kyydissä ratsastin kunnolla viimeisiä kertoja tuossa alimmassa kuvassa. :') Kävin myös Fionalla Hubsilla estekisoissa.
Toukokuussa ei tapahtunut mitään ihmeellistä. Kuviakaan ei ole :/.



Mihin nää kaikki kuvat hävii...? Musta tuntuu et mitä pidemmälle mennään sitä vähemmän löytyy kuvia. No mutta kesäkuussa oltiin Viivin kanssa avustamassa Kiviojalla päiväleireillä ja oli kyllä ihan parhaat neljä päivää. Lisäksi saatiin käydä uittamassa Jatsia ja Elegiaa. <3





Heinäkuussa tessa tuli mukaan mein tallijengiin ja Ruusalle ostettiin pähee kärpäshuppu. Lisäksi koko vuoden kohokohtiin kuuluva Einolan leiri oli heinäkuussa! Kuvassa meillä oli just leirikaste ja mie istuin odottelemassa keskellä kenttää. :D Oli ihan parasta!

Elokuusta taas ei ole mitään kuvia eikä oikeastaan paljon kerrottavaakaan. Hepat oli laitumella lihomassa, mie ratsastelin Niilolla paljon, kerran jopa ilman satulaa. Jusu ontui :(


Syyskuultakaan ei ole mitään. Tässä vaiheessa on ollut aina vaan niin märkää ja pimeää koko ajan että ei oo viittiny sitä kameraa turhaan raahata tallille. :/

Lokakuusta sama juttu kuin elo- ja syyskuusta, eli ei ole mitään kuvia tai mitään ihmeellisempääkään. Ponin kanssa ajelua, jusun kanssa kävelyä koska ontuu ja pimeitä ja märkiä iltoja.


Voi pahus... Nyt tää miun idea levis ihan käsiin. Jo viidestä tai kuudesta puuttuu kuvat... Höh. No ei voi mitään. Tää kuu oli oikeastaan samanlainen kun Lokakuu.







Joulukuussa tapahtui taas vaikka mitä! Mutta ne ovatkin niin uusia juttuja että olette varmaan ajantasalla jo niistä ja säästän vain aikaanne jos en ala niitä uudestaan luettelemaan. Mutta sen pidemmittä puheitta hyvää onnellista uuttavuotta kaikille rakkaille lukijoille! Jatketaan ensivuonna! :)

tiistai 23. joulukuuta 2014

Tonttukuvailua

Tänää kävin Jusulla ratsastamassa taas sänkkärillä. Laura oli kuvaamassa :). Enempää en jaksa nyt tekstiä tähän, joten laitetaans kuvia!














Temppukoulutusta

Olenkohan kertonut teille jo että olen alkanut opettamaan ponille espanjalaista käyntiä?  No ollaan siinä kuitenkin jo vähän edistytty. Tällä hetkellä harjoitellaan vasemman jalan nostoa ylös käskystä. Oikean jalan poni osaa jo :).

Voisin kertoa taas vaikka vähän eilisestä, sillä eilen tapahtui jotain jännää ja aika huvittavaakin :D. Eli tein tallihommat kun menin tallille ja otin Jusun hoitopaikalle jossa harjasin sen. Ensin oli ajatuksena vääntää kentällä taas koulua mutta suunnitelmiin tuli muutos koska kenttä oli niin kova koppura. Päätinkin siis lähteä katsomaan läheiselle sänkipellolle, josko siellä olisi parempi mennä. Ollaan muuten nyt taas päästy jusun kanssa ravailemankin ja menen semmoisia n. 10 min pätkiä aina kumpaankiin suuntaan. Eilen juuri pohdin että josko jossain kohtaa alkaisi taas vähän laukkaakin ottamaan. Ette arvaakkaan kuinka ihana tunne on kun ensin heppa ontunut puolivuotta ja olet parannellut sitä pikkuhiljaa ja tuntuu että ei tuota mitään tulosta. Sitten eräänä päivänä heppa ravaa puhtaasti... <3

Mutta siis pellolla ravailin isoa ympyrää. Koitin saada jusun menemään hyvin pyöreenä ja kyllä se tulikin ihan kivasti. No mutta siis se kaikista hauskin juttu oli kun olin lähdössä pellolta pois ja olin antanut jusulle jo pitkät ohjat. Jusu säikähtää kun koira haukuu ja väsitää takavasemmalle. Mie humpsahan hankeen ja jusu jää kattomaan miuta vähän sillee että ''miks sie alas tulit? '' :D. Juu no ei sattunut ja miutakin vaan nauratti. Viimeksihän tipuin jusulta siis viime talvena joten olihan tässä jo aikakin tippua uudestaan :D. Mutta nyt vielä kuvia ponin ja miun temppuilusta ja loppuun teille rakkaat lukijat joulukortti ;).

 Ps. Kysymyspostauksen kysymyksien esittämis aikaa on jatkettu uuteen vuoteen asti! :) Kyselkäähän nyt paljon kaikke mitä tulee mieleen niin saadaan kunnon postaus kasaan :)