lauantai 21. marraskuuta 2015

Laukanvaihto treeniä

Viime tunnilla meillä oli aiheena siirtymiset ja laukanvaihdot. Aloitettiin työskentely ravaamalla alkuun vain muutamia kierroksia kevyttä ravia ja tekemällä voltteja ja ympyröitä oman mielen mukaan. Samalla tehtiin molempien pitkiensivujen keskelle käyntiin siirtymä. Etydi on käynyt kuulemma viime aikoina todella kuumana ja sen kyllä huomasikin kun otti ohjat käteen ja alkoi työstämään ponia. Jos otit liikaa ohjasta kiinni etupää nousi, jos taas pyysit liikaa pohkeella eteen, takapää nousi. Koitin siis ratsastaa mahdollisimman pienillä avuilla ja varovasti. Varovalla en tarkoita nyt sitä, että en uskaltaisi tehdä siellä selässä mitään, vaan sitä, että varoin antamasta liian suuria apuja.

Kun oltiin saatu ponit verkattua, istuttiin alas harjoitusraviin. Harjoitusravissa käännettiin poni kentän poikki toiselle pitkälle sivulle, ja pituushalkaisijan kohdalla tehtiin pysähdys. Alkuun Etydi ei meinannut malttaa pysähtyä kunnolla, ja jouduimmekin neuvottelemaan asiasta sitten ihan kunnolla. Muutamien toistojen jälkeen malttoi kuitenkin seisoa kiltisti ja muutaman sekunnin.
Viimeisen pysähdyksen jälkeen jäätiin harjoitusraviin ja aina porttipäädystä piti nostaa laukka, laukata pitkäsivu ja siirtyä raviin. Tehtiin tämä muutamankerran ravin kautta ja sitten suoraan laukannosto käynnistä. Laukannostot käynnistä olivat miulle ja Etydille melkein naurettavan helppoja kun poni kävi siinä vaiheessa jo niin kuumana, että laukannostoon tarvitsi vain ajatella laukkaa niin poni lähti.

Otettiin lyhyet välikäynnit.

Välikäyntien jälkeen alettiin tekemään seuraavanlaista tehtävää: laukannosto käynnistä portin kohdalla, pääty-ympyrä laukassa, isolla kaarella radan poikki ja kahden tötterön väliin raviin siirtymä, uusi laukannosto käynnistä ja pääty-ympyrä laukassa vielä toiseen suuntaan. Tehtiin siis periaatteessa kahdeksikkoa koko ajan. Sama tehtävä toiseen suuntaan ja kun  kerran oltiin tehty raviin siirtymän kanssa, alettiin suoraan tehdä pysähdys suoraan laukasta ja laukanosto käynnin kautta.
Tämäkin tehtävä onnistui ihan kivasti. Paljon on vielä harjoiteltavaa, mutta saan jatkaa ilmeisesti ensi tunnillakin Etydin kanssa, ja jatketaan laukanvaihtojen harjoittelua.

Koko tunti meni oikein mukavasti ja olen poniinkin tosi tyytyväinen. Toivottavasti saisin sen kanssa nyt sitten enemmänkin mennä ja oppia, kun tullaan kuitenkin niin hyvin toimeen.

Viime tunnista ei ole kuvia, mutta laitan tähän nyt Kiviojan omista estekisoista otettuja  kuvia, joissa menin myös Etydillä, ja jolloin voitettiin.
Kaikki kuvat c) Aino T.






keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Mitä Ruusan hyllystä löytyy

Lupasin ajat sitten tehdä erikoispostauksen teidän äänestämästä aiheesta. Pahoitteluni, se on meinannut vähän jäädä, mutta koska lupaukset pitää pitää ja parempi myöhään kuin ei milloinkaan, niin tässä tulee.

Jälkeenpäin kuvia selatessa ärsytti kyllä melkoisesti, kameran pienestä näytöstä katsottuna kuvat näyttivät ihan hyviltä ja tarkoilta mutta koneen näytöllä karu totuus paljastui. Monet kuvista olivat tärähtäneet ja heilahtaneet tai muuten vain ihan sumuisia. Koitin valita nyt parhaimmat ja eniten onnistuneet kuvat tähän postaukseen, mutta laatu ei ole siis mikään huippu...

 Harjaämpärin sisältö:

Ruusan harjaämpäri kokonaisuudessaan.


Yksi mun suosikkiharjoja. Tää on semmonen vähän kaareva joka muotoutuu mukavasti käden mukaan. Muutenkin aika hyvä sillä ei ole liian kova eikä pehmeä.
Tämä on myöskin yksi suosikkiharjoista ja Ruusa tykkää kun tällä harjaa varsinkin päätä. Merkkiä en muista.
Elsa osti tämän joskus Ruusalle ja ollaan käytetty enimmäkseen "viimeistelyharjana" sillä on vähän liian pehmeä muuhun harjaukseen.

Magic Brush, tästä ei varmaan enempää tarvitse kertoa. Aivan loistava harja joka sopii kaikenlaiseen harjaamiseen.
Tavallinen muovinen kumisuka.

Toinen vähän erilaisempi kumisuka.

Vähän kovempi pölyharja.

Tämän löysin joskus Jannen Vaunusta 5e. Ollut ihan huippu, juuri sopivan kova ja varsinkin kuivunut muta, hiekka ja purut lähtevät tällä harjalla helposti!
 



Harjakivi, josta monet hepat on maistelleet palasia. En ymmärrä miksi niitä viehättää niin paljon harjakiven syöminen. :D

Pieni pehmeä pääharja.

 Hoitotarvike laatikon sisältö:


Effolin selvitysaine. Ostettu alunperin Poksulle, mutta nyt Ruusan käytössä. Toiminut hyvin.

Dt. Repel, varmasti monelle tuttu hyönteiskarkote.

"Pinkin korin" sisältö:

Tässä korissa säilytetään kaikki "söpöily" kama, mm. pinkit pintelit, letitysnauhat ja -rusetit, jalkaheijastimet ja kaviorasva.

Eskadronin kaviorasva, mustikan tuoksuinen ja sisältää glitteriä, eli just sopivaa Ruusalle.


Tämän ostin joskus Helsinki Horse Fair messuilta. On siis ihan täysin turha asia, mutta kun tämmöistä vastaan tuli niin olihan sitä sitten ostettava. :D Ja selvennykseksi vielä että on siis glitter geeliä jolla voi tehdä vaikka kimaltavan sydämmen ponin pyllyyn.
 


Fleece pinteleitä.







Toivottavasti piditte postauksesta. Ajattelin jossain vaiheessa vielä tehdä erillistä postausta mun kisakamoista ja ihan tavallisista ratsastus kamoista. 

maanantai 2. marraskuuta 2015

Mistä sitä nyt aloittaisi...

"Mistä sitä nyt alottaisi...?" Lainaten ystävääni Viiviä aloitan tämän postauksen. Niin, mistä sitä oikeasti aloittaisi. Paljon on näiden kuukausien aikana tapahtunut jolloin olen taas viettänyt hiljaiseloa täällä blogin puolella ja kerrottavaa on kertynyt valtavasti. Osasyynä jatkuvalle hiljaiselolle onkin siis se, että olisi niin paljon kerrottavaa, mutta ikinä en löydä aikaa kaiken kertomiselle.

Pokemon lähti, Chili tuli, Jusu sairastui, Ruusa sairastui, Jusu paranee, Ruusa paranee, poni muutti talvikotiin, uudet poniystävät, Cirius, valmennukset... Niin, lista on loputon.

Monille heräsi varmasti kysymys, kuka on Chili?
Chili saapui äitini ystävälle ylläpitoon ja näin ollen minäkin olen Chiliä päässyt liikuttelemaan ja hoitamaan. Lyhyesti Chilistä: Chili on 14-vuotias lämminverinen ratsuhevos (puoliverinen) tamma. Chili on 171cm korkea estetamma, ja vaikka ei pitkään olla ehditty tutustua vielä, pidän jo tällä hetkellä Chilistä todella paljon.

c) Jasmi Ahola
c) Jasmi Ahola

Jusun ja Ruusan sairasteluista lyhyesti:
Jusu pääsi kesällä karkaamaan laitumelta ja satutti samalla molemmat etujalat. Alkuun ontui todella pahasti ja pelotti jo todella Justuksen puolesta. Molemmissa etujaloissa oli sanomista: Vej jännevamma joka on hyvää vauhtia parantunut, oej krooninen jännetuppi tulehdus, ja ennuste käyttöhevoseksi huono. Osasin kyllä itsekin arvailla että ei siitä enää varmastikaan ratsua tule, mutta pääasia että jäi henkiin.

c) Elsa Patanen
Ruusalla oli alkukeväästä ja kesästä pitkään kaviokuume oireita, ja annettiin kipulääkettä ja hoidettiin kuin kaviokuumetapausta  mutta oireet eivät hellittäneet. Poni sai seisoa monia päiviäkin sisällä, kun heti ulos mennessään tuli kipeäksi. Oltiin ihmetelty jo pidempään Ruusan niskaan ilmestynyttä kovaa "rasvaharjannetta" mutta ei osattu yhdistää sitä mihinkään ennen kuin alettiin googlailla. Kaikki oireet viittasivat cushingin tautiin johonka sairastuu n. 10% vanhoista hevosista eli sairautena yleinen. Mietit varmaan mikä on cushingin tauti?

Vanha hevonen alkaa silminnähden väsyä. Talvikarva ei irtoa kesälläkään vaan pitenee ja kihartuu. Hevonen valuu hikeä ja juo saavikaupalla, maha pullottaa, mutta kylkiluut paistavat kauas. Etukavioihin ilmestyy pystyhalkeamia ja vaakarenkaita. Mikä ihme hevosvanhusta vaivaa?

Silmiinpistävän pitkän ja kihartuvan turkin aiheuttaa aivolisäkkeen toimintahäiriö, joka iskee useimmiten 15–20-vuotiaaseen hevoseen tai poniin.  Cushingin taudin aiheuttaa yleensä aivolisäkkeen adenooma eli hyvälaatuinen rauhaskasvain, jonka vuoksi aivolisäke tuottaa liikaa lisämunuaisia säätelevää hormonia.
Lisämunuaiset toimivat niin kuin aivolisäke käskee. Ne tuottavat elimistöön liikaa kortisolia ja muita stressihormoneja, jotka nostavat verensokeria ja verenpainetta sekä heikentävät vastustuskykyä. Hevonen alkaa kehittää Cushingin taudin oireita. 

 Cushingin tauti alkaa usein vaivihkaa. Hevonen laihtuu ja hukkaa ylälinjansa lihakset, mutta maha roikkuu ja pullottaa. Rasva jakautuu epätasaisesti, niin että kaulalle ja silmien ylle voi nousta muhkeat rasvapatjat, vaikka kylkiluut törröttävät. Hevonen väsyy ja muuttuu vaisuksi. Liikkuessaan se uupuu ja hengästyy, ja tarhassa se mieluiten syö ja seisoskelee.
Karva pitenee, kihartuu, muuttuu karkeaksi eikä tahdo irrota edes kesällä. Osa sairastuneista pudottaa talvikarvan rungosta ja kaulasta, mutta pitkää karvaa jää jalkoihin sekä mahan, kaulan ja leuan alle.
Lähde: Islanninhevoset.com

c) Elsa Patanen
Pyydettiin eläinlääkäri paikalle ottamaan verikokeet joista saimme lopullisen vahvistuksen epäilyillemme. Ruusalla diagnosoitiin siis cushingin tauti, johon sillä on nyt elinikäinen lääkitys. Kohta pitäisi ottaa uudet verikokeet joista näkisi onko lääkitys tepsinyt, mutta itse olen sitä mieltä että on. Ruusa on taas saanut elämänhalunsa takaisin ja on aivan kuin eri poni. Kevensi kyllä suuresti oloa kun sai selville mikä rakasta poniystävää vaivasi. 

 Lopuista ylhäällä mainitsemistani asioista kerron vain nopeasti. Ruusa muutti siis taas talvikotiin naapuriin Jusun ja Niilon seuraksi, tässä kesän aikana olen saanut paljon uusia hevosystäviä mm. eestin ratsuponi Kossu ja suokkiherra Mokkasiini. Ciriuksella olen nyt muutamana keskiviikkona myöskin ratsastellut oman tunnin jälkeen ja toivon että saan jatkaa jatkossakin. Cirius on siis myös dartmoor ori, niinkuin Poksu, mutta ei vie Poksun paikkaa suosikkiponinani kuitenkaan. Valmennuksissakin olen nyt Poksun lähdettyä käynyt edelleen. Nykyään vain Chilin kanssa. Ollaan valmentauduttu enimmäkseen koulussa, mutta viimeksi olimme estevalmennuksessakin. 


c)Lassi Patanen
c) Lassi Patanen

c) Lassi Patanen

c) Lassi Patanen