sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Tänään alkaa ratsastus leiri einolan tallilla kuuden aikoihin! Oon oottanut koko talven ja nyt se vihdoin alkaa<3<3<3!!! Oon siellä 4 päivää ja sitten tuun kotiiin eli ennen sitä ei tule postauksia olemaan tai tulemaan. Heippa vaan<3<3<3!!!!

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Mooi! Eilen olin kaverini kanssa ratsastamassa yhdellä tallilla jolla on yksi minulle todella tärkrä poni. Nimittäin se maailman toisiksi ihanin poni eli Gladebo boy, Late. Kun mentiin tallille ponit oli haettu jo sisälle valmiiksi oottamaan meitä. Sitten emma kysyi ponien omistajalta että kunpi menee kummallakin ja sitten me saatiin itse valita. Vaikka late on miulle tosi tärkeä niin miulle oli ihan sama kellä menen. Kunhan ees nään laten. Emma antoi miun kuitenkin mennä latella ja itse meni tiltalla joka on myös shettis. Aika saman näköinen kuin ruusa=D.

Myö mentiin maastoilemaan ja ajattelin että ne maastot olisivat olleet ihan hyvät mutta nehän olivatkin mahtavat! Siellä oli ylämäkiä ja alamäkiä. Laukka ja ravi suoria jotka olivat tosi pitkiä. Joissain kohdissa ratsastettiin pellon laitaa ja joissain mentiin metsässä. Paras kohta oli varmaan kun mentiin järven rantaan ja saatiin kahluuttaa poneja. Late kahlasi hienosti ja tilta olisi koko ajan halunnut käydä ainakin emman mukaan piehtaroimaan veteen. Mie en sitä piehtäroimis aijetta huomanneut mutta vedellä tilta kyllä leikki!

Kun tultiin järvestä pois saatiin laukata yksi iso mäki ylös ja ´latehan laukkasi sen tosi hienosti. Poniherra ei vain olisi malttanut pysähtyä kun pääsi laukkaamaan=)!

Tänään sitten pidin kahdelle serkku tytölle keppari tunnin joka kenti noin 15 minuuttia. Sellaisia perus asioita. Laukkaa, ravia, pysähtymisiä ja voltteja;D.

Kukas on huomannut että olen nyt kirjoittanut paljon useammin kuin ennen?

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Pitkä ja tylsä sadepäivä...

Moi... Tänään on tylsää ainakin 11 asti koska sataa vettä KO-KO ajan! Ei sellasta jaksa kukaan! Oli tänään tarkoitus mennä uittamaan emman kanssa sinne tallille missä emma käy niin kahta shettistä mutta kummankaan ei tee mieli uida juuri tälläisellä ilmalla-_-. No ei se niin paljoa haittaa koska mennään kuitenkin ratsastamaan niillä=D. Jeees!
Sittten olis vielä oman ponin ratsastus... Harmi ku en oo kysyny vielä emmalta että olisko se päässyt tänään miun kaa ratsastamaan nii oltais myös voitu oteuttaa se leikkitunti. Äsken juuri keksin yhden leikin lisää. Seuraa johtajaa!

Ei mkulla nyt oikein ole muuta että kun illalla saattaa tai huomenna tulla uusi postaus mutta siihn asti näillä mennään=D!

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Vauhdikas ja mukava päivä:)

Moi:)! On tapahtunut aika paljon kaikkea ja kerron nyt kaikista asioista vähän. Eli sunnuntaina oltiin Eerikan kanssa miehikkälässä katsomassa kun ori pojat päästettiin kesäksi laitumelle.

Olin ekaa kertaa katsomassa kun varsoja päästettiin laitumelle ja vaikka ne ei kunnolla jaksaneet tapella kovinkaan kauan niin silti oli tosi mukava olla siellä.


 Sain myös, ihme kyllä pari tosi onnistunutta kuvaa ja tässä on nyt pari niistä. Tuossa toisessa jossa oli nousee pystyyn nii en kerenny kunnolla ottaa koko hepasta kuvaa kutta hauskan näköinen silti:).

Sen jälkeen lähdimme katsomaan miehikkälän raviradalle harjoitus raveja. Maailman toisiksi ihana poni Ruusan jälkeen oli 4 eli Gladebo boy.

Oltiin raveissa jonkun aikaa ja sitten lähdettiin pois. Mie ja eerika oltiiin niin väsyneitä koska herätys oli jo 8 niin nukahdettiin matkalla kotiin. Mie hölmö nukuin sitten suu aukiXD!

Maanantai:

Tänään emma tuli sitten meille jossain 10 aikaan ja oltiin aluksi tarmpoliinilla sitten mentiin sisälle syömään ja mentiin takaisin ulos. Haimme ponin sisään ja harjattiin. Ponista tuli tosi siisti. Mie ja emma oltiin ajateltu että ensin mennään puomeja ja sitten esteitä. <Emma ratsasti ensin ja sitten mie.

Mie pidin emmalle tuntia ja aluksi mentiin puomi volttia ja ihan tavallisesti pitkällä sivulla puomeja. Toiseen päätyyn sitten käynti siirtymä 10 askelta ja pitkälle sivulle pysähdys.
Voltilla oli tarkoitus asettaa ja taivuttaa ja ihan
mukavasti sekin onnistui:). Sitten otettiin vähän käyntiä ja mie tein sillä aikaa pienin ristikon. Maasta ehkä 25cm?

Otettiin taas ravia ja ensin mentiin este ravissa muutamaan kertaan. Poni ja emma hyppäsivät molemmat hienosti vaikka emma väitti että ratsasti muka huonosti!

Nostin esteen ehkä noin 40cm ja sitten emma tuli sen kerran ravissa ja sitten pariin kertaan laukassa. Lopuksi mentiin vielä pari kertaa ratana se ennenkuin vaihdettiin.

Sitten tuli miun vuoro ja miekin menin aluksi puomeja käynnissä ja ravissa sekä tein siirtymiä että voltteja. Poni meni miun mielestä hienosti vaikka joissain kohdissa ei olisi malttanut pysähtyä tai jatkaa matkaa:). Sellasta perus shettis tyyliä:). Sitten emma trki pienen ristikon ja mie hyppäsin pari kertaa ravissa ja laukassa sen. Sitten emma nosti sen 40cm ja menin laukassa ja ravissa myös sitä. Lopuksi hyppäsin neljän esteen rataa pari kertaa ja ihan hyvin meni. 
 Kun tultiin tallille otettiin tietysti kaikki satulat ja suitset pois. Sitten pistettiin linimenttiä jalkoihin ja mentiin ulos suihkuttamaan letkulla hiet pois. Sitten ''vahingossa'' mie kastelin emman ja kohta emma olikin jo kostanut ja kastellut miut;)! Siinä sitten leikittiin ja kasteltiin toisiamme ainakin 10 minuuttia. Lopuksi poni näytti aika turhaantuneelta joten ajateltiin viedä se takaisin tarhaan. Siellä se tietenkin heti piehtaroi, mutta ei se haittaa olisin varmaan itsekkin piehtaroinut:D.

 Kun oltiin viety poni, tehtiin tallihommat. Emma siivosi karsinan ja mie vaihdoin vedet. Kun mie olin ihan märkä niin emma pyys mut karsinan luokse ja sanoi että ponin ruokakupissa on ainakin viiden sentin pituinen punainen hämähäkki. Mie en uskonut mutta menin varmuuden vuoksi kattomaan ja sitten emma heittikin miun niskaan turvettaXD.

menin ulos huuhteleman niitä ja emma kippas karsinan vedet vahingossa ittensä päälle vaikka oli tarkoitus miun päälle:). Sitten mie sanoin emmalle että voi putsata karsinan loppuun ja sitten otin kärryistä purua ja heitin emman niskaan=D. Emma ei osannut aavistaa mitään.

Sitten molempien oli pakko mennä vaihtamaan vaatteita ja riisumaan märät vaatteet:). Talli jäi tähän kuntoon mutta kyllä tultiin vielä se siivoomaan:)!

Huomenna jos emma tulee meille olisi tarkoitus pitää leikkitunti ja tehdä kaikkea kivaa satulan kanssa ja ajateltiinkin että mie listään tähän nyt muutamia ideoita mitä huomenna voitaisiin tehdä=)





 Leikkitunti, mitä tehdään?

1. Ratsastetaan väärinpäin satulassa niin että toinen taluttaa ja mennään ravissa käynnissä ja laukassa.
2. Ollaan hippaa niin että ratsastaja koittaa osua raipalla hellästi läpsäyttäen kentällä kävelevään ihmiseen.
3. Ratsastetaan silmät kiinni oikein tai väärinpäin satulassa.
4. Apua... Emmä enää keksi... Mieti sä jotain emma! Kirjota se kommenttiin!

torstai 6. kesäkuuta 2013

En keksi otsikkoa...

Moi, kuten huomaatte, blogi on ollut hiljaiselolla jo jonkin aikaa. Syy siihen on että en ole vain kerennyt kirjoittamaan, kameran se piuha jolla siirretään kuvia oli hävinnyt ja koko ulkoasu oli ihan kamala! Ollen nyt menossa katsomaan kun  pikkusisko ja sen kaveri ratsastaa joten moikka!