Kävelin itsekseni alkukäynnit ja aloitettiin heti kevyessä ravissa. Tein alkuun muutamia ympyröitä ja loivia kaarroksia jonka jälkeen istuin harjoitusraviin ja alettiin tekemään kolmikaarista kiemurauraa. Keskityttiin ulkoapujen käyttöön ja huolellisiin suoristuksiin. Alkuun tehtiin myös siirtyminen ravista käyntiin pituushalkaisijan kohdalla ja myöhemmin muutettiin se ravista pysähdykseen siirtymiseksi.
Poksu oli järkyttävän löysä, ihan kun olisi ratsastanut löysällä spagetilla! Loppuun alkoi onneksi paranemaan jo huomattavasti, tosin silloinkin olisi saanut olla aavistuksen terävämpi.
Laukassa otettiin verkkalaukkaa keskiympyrällä ja keskityttiin taas niihin ulkoapuihin. Seuraava laukkatehtävä oli astetta monimutkaisempi. Ensin tehtiin pitkällä sivulla avotaivutusta josta nostettiin pitkänsivun lopussa suoraan laukka ja tehtiin n. 10 metrin voltti L päätyyn. Sen jälkeen tehtiin joko E kirjaimesta tai B kirjaimesta (riippui kumpi suunta) laukassa loiva kiemuraura ja C kirjaimesta takaisin raviin. Tehtävä oli sinällänsä aika vaativa sillä siinä piti olla koko ajan hereillä ja keskittyä. Parikertaa meinasi meilläkin mennä ihan sähläykseksi mutta saatiin yleensä korjattua tilanne pienen säätämisen jälkeen.
Loppuun ravailin kenttää ympäri ja tein muutamia ympyröitä. Koitettiin saada Poksu menemään siinä oikeassa muodossa niin pitkiä pätkiä kuin mahdollista ja keskityinkin enemmän siihen jalalla ratsastamiseen ja koitin pitää kädet mahdollisimman hiljaa paikoillaan.
Voisin siis sanoa yhteenvetona koko valmennuksesta että alkuun Poksu oli aivan liian löysä ja tahmea mutta loppuun vertyi edes vähän ja kulki pieniä pätkiä todella hyvin.
Ratsastus on hauska laji! |
Kaikki kuvat: C) Jasmi A.
Ratsastat iha ok hyvi
VastaaPoistaOk hyvin????!!!!!! Matilda ratsastaa superhyvin verrattuna minuun
PoistaMistäs tiiät että jos tuo eka kommentoija ratsastaakin Matildaa paremmin.PS.En halua haukkua tällä viestillä kenenkään ratsastamista.
PoistaSul on kyl upee poni ja tota voinks kokeilla sitä ku tuun lappeenrantaa?!?!?!
VastaaPoistaSe ei oo Matildan oma.
VastaaPoistaVoisitko tehdä postauksen jossa esittelet pokemonin suitset ja satulan(satulat)
VastaaPoistaJoo, pistetään mietintään. Voisin muutenkin tehdä joskus joitakin varustepostauksia. :)
PoistaVoitko joskus tehä semmosen postauksen jossa kerrot Ruusasta, Jususta ja Poksusta plussia ja miinuksia?
VastaaPoistaJa perustelut miks just ne plussat ja miinukset?
Poistatoi ois kyl mahtava idea mut ei sellast "poksu on täykky siin ei oo miikkoi" ku kukaa ei oo täydelline. Mut sairaan upee postaus ja kivoja kuvia. Varsinkii toi mis nauratte:D
PoistaEn usko et pystyn tekemään tollasta, koska mun mielestä noi on oikeesti melkeinpä täydellisiä. :D
PoistaNo voiks esim kertoo mitä kaikkee hyvää niis on ? Tai mikä niis on parasta
PoistaMillos taas postausta
VastaaPoistaEi ikinä
PoistaEiks muka ikinä tuu postausta, Anonyymi?!
VastaaPoista